|
Keskustie 10, 12100 Oitti
p. 045-2318603
Hey on perustettu v. 1992 eli v. 2007 vietettiin yhdistyksen
15-vuotisjuhlia. Vuodesta 1994 alkaen yhdistys on ottanut huostaansa löytökissoja, mutta vuonna 1996 saatiin kissoille remontoitua paremmat
tilat. Tällä hetkellä käytössä on vanha puutalo ja piharakennus, jossa olemme vuokralla. Piharakennuksessa on karanteenitila, jonne uudet tulokkaat aluksi sijoitetaan. Karanteenissa ollessaan kissat
hoidetaan kuntoon ja vasta tämän jälkeen ne siirretään toisten joukkoon päärakennuksen yläkertaan, jossa kissoilla on käytössään kolme huonetta ja parveke.
Kissojen hoito on pääasiassa vapaaehtoisten vastuulla. Kissojen
hoitamisen lisäksi suuren osan ajasta vie myös varainhankinta, jotta yhdistys voi toimia eläinten hyväksi.
Kirpputorimme toimii samassa rakennuksessa, jossa kissatkin asustelevat ja on avoinna
lauantaisin klo 10-14. Kirpparillemme otamme mielellämme vastaan hyväkuntoista ja puhdasta tavaraa. Kirpparitoiminnan lisäksi varoja hankitan osallistumalla erilaisiin tapahtumiin ja myymällä esim.
leivonnaisia.
Kissan hankintaa harkitseva voi tulla tutustumaan lauantaisin kirpparin
aukioloaikoina kissoihimme tai sopimalla ajasta erikseen soittamalla
yhdistyksemme numeroon 045-2318603.
» Kissoja vailla kotia
Kaikki aikuiset kissamme ovat leikattuja, rokotettuja, tatuoituja ja kesäkuusta 2005 alkaen myös mikrosirutettuja, luovutushinnan ollessa 100 €. Pennun hinta on 120 &euro, mihin sisältyy
loishäädöt, kaksi rokotusta (pentu on luovutettaessa saanut ensimmäisen rokotuksen, tehoste otetaan n. kuukauden kuluttua), tatuointi ja mikrosiru sekä leikkaus. Hausjärven eläinsuojeluyhdistys
on aloittanut v. 2003 syksyllä pentujen varhaissteriloinnit/-kastroinnit eli pennut steriloidaan / kastroidaan n. 9-10 viikon iässä ennen uuteen kotiin siirtymistä. Varhaissteriloinnista voit lukea lisää
Suomen eläinsuojeluyhdistysten liiton sivuilta.
Mikrosirutuksessa kissan nahan alle laitetaan pieni elektroninen tunniste. Lukulaitteen avulla voidaan lukea tunnisteen sisältämä numerosarja, joka toimii kissan yksilöivänä tunnisteena
("sotutunnus"). Vuodesta 2005 alkaen Hausjärven esyn luovuttamat sirutetut kissat rekisteröitiin Suomen Kissaliiton rekisteriin ja vuodesta 2008 alkaen Hausjärven esy on siirtynyt käyttämään
turvasiruja. Turvasirulla merkityn kissan ja omistajan tiedot viedään Turvasiru-rekisteriin, jolloin esimerkiksi katoamistilanteessa löytöeläinkodinpitäjä tai viranomainen pääsee tarkistamaan
rekisteristä eläintä koskevat tiedot kaikkina vuorokauden aikoina. Kissanomistajan tehtävänä onkin pitää Turvasiru-rekisterissä olevat yhteystietonsa ajantasalla. Lisätietoa turvasirusta löytyy
osoitteesta www.turvasiru.fi.
|